Kirje välittämisestä

Hei, en ole varma tiedänkö itsekään mitä aion kirjoittaa.  Ajatukseni purskahtelevat. Voiko välittämisestä ylipäätään puhua vai onko se vain tekoja ja tapahtumia, joita ei voi irrottaa ympäristöstään. Niinkuin arkipäiväisyys, joka Michael Sheringhamin mukaan: on käytäntöjä, jotka liimaavat eri konteksteja yhteen; arkipäiväisyys tulee esille vain teoissa. (Everydayness lies in practices that weave contexts together; only practices make it visble).  

 En ole koskaan välittänyt - äh - lause jää kesken, en tiedä olenko varma, onko mitään mistä en olisi koskaan välittänyt. Mistä sen edes tietää, ettei ole välittänyt? Voiko ylipäätään olla välittämättä? Mitä jos välittää jälkikäteen? Suosiosta, voittamisesta, häviämisestä, epäonnistumisesta, onnistumisesta, jostakin henkilöstä, väristä, eläinlajista,  siitä mitä tai miten oli ennen, kun jotakuta toista sattuu tai kun iso joukko ihmisiä tai eläimiä kuolee turhaan. 

Kirje välittämisestä. Kaikesta mitä tapahtuu. Mitä huomaan tai muistan juuri nyt? Yläkerran lapsen juoksuaskelet, jotka kuuluvat katon läpi. Ali Smithin kirja, joka makaa avoimena pöydällä.  Mies, joka kaatui toissapäivänä humalapäissään pyörällä ja makasi kulkuväylällä, ja jonka ohi ihmiset kävelivät. Tyttö, joka kertoo minulle tämän, pysähtyi auttamaan, mutta lähti pois miehen alkaessa ehdotella hävyttömiä. 

Konkurssit, roskat maassa, muuttuvat sääolosuhteet, unettomuus ja kiire. Jatkuva ja loputon riittämättömyyden tuntu. Selän takana haukkuminen.Väsymys, joka iskee juuri nyt. Sekavat lauseet. Televisiokanavien älyttömät show:t, joita jostakin syystä kutsutaan todellisuudeksi. Uutisvirrat, pahoinpidellyt tai varastetut lapset, jotka kuolevat ennen kuin saavat apua. Aikuiset, jotka kasvoivat hirviöiksi. Lait, joita kukaan ei ymmärrä.

Raha, jolla valtaa määritetään ja kaikki ne lauseet, joihin mahtuvat sanat talous, voitto ja bonus.

Joku jää yksin ja kuihtuu. Joku saa oman rauhan.  Joku saa elämänsä kukoistamaan.  Aikuiset, jotka välittävät liikaa tai ei tarpeeksi. Huolestuneet lapsen silmät ja hymytön pieni suu. 

Tappajat, kiduttajat, hyväksikäyttäjät - joukossamme? Köyhät, rikkaat, osattomat ja osalliset - täällä ja nyt. Sortuvat vaatetehtaat ja meidän hölkyttelymme alennusmyyntikorien välillä.  Hyväosaisuus, joka on kääntynyt irvokkaaksi hedonismiksi ja vastuunpakoiluksi. Tietämättömyys ja lisääntyvä kyvyttömyys, jotka riisutaan ja puetaan ylle joka päivä. Häpeä.

Tämä on kirje avuttomuudesta -  tyhjistä seinistä ja umpeutuneista (lue myös uupuneista) aisteista. Luemme verkkolehtiämme ja vastaamme kyselyihin, murehdimme työttymyyden uhkaa ja käännämme sivua, tilaamme hierojan, kävelemme leipäjonoon, etsimme siivoustöitä - luhistumme häpeästä, joka ei aina ole omaamme. 
Välitämme ja emme välitä ja se välittyy. 

Terveisin, P

Ps. Mitä voin taiteilijana ajatella tästä ajasta ja miten kaikki se mitä arjessa tapahtuu, lävistyy omaan työhön? Mitä on slow art tai pop up art? Minkälaisia rooleja taiteilijana puen ylleni,  kokeilen? Minkälaisia rooleja erilaiset tahot tarjoavat minulle? Löytävätkö kysyntä ja tarjonta tai tarjonta ja kysyntä toisensa? Joku sanoi, että taiteilijan tehtävä yhteiskunnassa on tunnistaa tarpeita? Mikä tekee tai tekisi taiteilijasta (minusta) kompetentin tunnistamaan toisten tarpeita? Jos ei taiteilija, niin kuka sitten? Poliitikkoko? Kenen tarpeita?

Ps.Ps. Jatkan myöhemmin