Sunday 8 March 2015

Taide on välittämistä



Äitini on kertonut minulle usein tarinan siitä kun olin 4vuotias. Makasin vihaisena sängyssäni enkä suostunut nousemaan sieltä. Kun äitini kysyi mikä minulla oli vastasin “Olisit sinäkin vihainen jos pääsi olisi täynnä kuvia eivätkä ne tulisi ulos oikeannäköisinä”.
Sittemmin olen muutaman mutkan kautta löytänyt itselleni sen työskentelyvälineen, jonka avulla saan nuo päänsisäiset kuvani ulos, oikeannäköisenä. Minulle tämä väline, jonka avulla ymmärrän ja ilmaisen itseäni on valokuva.
Pitkään olinkin sitä mieltä, että kuvaan rehellisesti tuntemuksiani ja tulkintojani maailmasta, asioista joita näen ympärilläni. 


"Kamalan Ihana Kotini"
Annuska Dal Maso 2008
Kuvasarja, jossa työstän tunteitani, ikävääni ja haikeuttani lapsuudenkotiani kohtaan.



Muutama viikko sitten Lila ry:n ja Kontulan kirjaston järjestämässä keskustelutilaisuudessa oli aiheena inhimillisyys. Keskustelussa nousi esiin kuinka meillä ihmisillä on tapana puhua hyvistä asioista inhimillisinä ja huonoista epäinhimillisinä.  
Tämä jako jäi muhimaan mieleeni ja aloin tarkastella omaa tapaani katsoa maailmaa. Pohdin onko taide minulle, ja muille taiteilijoille, tapa tehdä myös negatiivisista, pahoista, epäinhimillisistä asioista inhimillisiä, siedettäviä ehkä jopa kauniita? Kuinka moni taideteos syntyy tuskan, huonojen kokemusten, surullisen tarinan pohjalta? Ja eivätkö nämä lopputeokset kuitenkin ole jollain tasolla liikuttavia, kauniita, inhimillisiä?




"Minä Odotan" 
Annuska Dal Maso 2008
Valmistuin mieheni kanssa 2008 yliopistosta Englannissa, keskelle todella pahaa ja syvää lamaa. Olisimme halunneet muuttaa Suomeen, mutta meillä ei ollut varaa edes siihen. 


Kun vedän tunnekuvaus työpajoja, oikeastaan poikkeuksetta ihmiset käsittelevät niissä elämänsä vaikeita asioita. Rumia, satuttavia, uskomattomia, kamalia, itkettäviä ja epäinhimillisiä tarinoita. Kuitenkin kun he lähtevät työstämään tarinoitaan kuvan avulla, lopputuloksena on jotain kaunista. En ole kertaakaan vielä kokenut kenenkään lopputuloksen olevan mitään aiemmin mainitsemiani adjektiiveja, ne kaikki ovat lopulta kauniita.
Onko tämä sitten väärin?


Kun minä kuvaan, kuvittelemaani rehellistä elämää, annanko minä kuitenkin erheellisen kuvan koska kuvani ovat kuitenkin lopulta kauniita?

"Itku"
Annuska Dal Maso, 2013
Arjen kuvaamista lastemme kanssa.


Miten meidän tulisi suhtautua kauneuteen joka pohjautuu negatiivisista asioista?
Ehkä taide onkin meille tapa löytää pahuudesta, epäinhimillisyydestä, rumuudesta, rujoudesta, negatiivisuudesta jotain kaunista. Se antaa toivoa. Toivoa siitä, että vaikka maailma on pullollaan kamaluuksia, kun me lähdemme tuottamaan niistä taidetta, lopputuloksena on jotain kaunista.  Toivoa siitä, että syvällä sisällämme me välitämme toisistamme ja itsestämme niin paljon, että taiteen avulla muunnamme ne negatiivisimmatkin asiat kauniiksi. 


"Mitä jäljelle jäi" 
Annuska Dal Maso 2006
Kuvasarja, jossa kukin perheeni jäsen kertoi omista tuntemuksistaan kuollutta kaksoissiskoani kohtaan, jokaisen perheenjäsenen kirjeestä minä tein valokuvan. Yllä oleva kuva on isäni kirjeestä.

Taide on välittämistä. 
Asioiden, tunteiden, ajatusten välittämistä eteenpäin, puettuna hieman kauniimmaksi, jotta ihmisten olisi helpompi vastaanottaa ja käsitellä niitä, oppia katsomaan itseään hyväksyvästi ja sanomaan "myös sinä olet kaunis".